❖
Fettistagin kelkkamäen ja mässäilyn jälkeen alkoi pääsiäispaasto, joka syveni viikko viikolta. Lopuksi ei saanut oikein puhuakaan. Paasto tuntui loputtomalta. Kirkossa käytiin tuhka tiuhaan ja nyt paaston aikana se vaikutti tavallista merkityksellisemmältä. Huomasin oppivani jopa latinaa.
Ave Maria, gratia plena, Dominus tecum.
Benedicta tu in mulieribus,
et benedictus fructus ventris tui, Iesus.
En kyllä tiennyt, mitä se tarkoittaa, tunnistin siitä vain nimet Maria ja Jeesus. Hah, taas minä niiasin ja tein ristin, kun vain ajattelinkin niitä nimiä. Saarnat sentään pidettiin ihmisten kielellä ja sain kuulla mitä merkillisempiä tarinoita. Kun messu viimein loppui, koitti jouluakin suurempi juhla.
Lumet olivat sulaneet aikaisin ja lehmät laskettiin jo Pyhän Georgiuksen päivänä ulos. Kartanolla tehtiin aika lailla samat varotoimet kuin kotonakin, tyynnyteltiin metsän väkeä ja kotihaltijoita ja tehtiin temput karjan turvaksi ja kotiin palaamisen varmistamiseksi. Kokemuksesta tiesin, ettei niistä aina ollut hyötyä. Kotona oli tänä keväänä vai yksi lehmä laskettavaksi ulos, mutta ainakin sille oli talven mittaan riittänyt hyvin syötävää.
Ennen kuin kevättyöt olivat päässeet kunnolla vauhtiin, tuli pääkartanolta tieto, että edessä olisi retki merten taa. Oliko se kauppa- vai sotareissu, siitä en saanut selvää. Valmistelut sujuivat niin tottuneesti, että retki ei varmasti ollut ensimmäinen. Kartanolle saapui pari pelottavan oloista arpista svenniä täydessä aseistuksessa. Tervehdyksistä tajusin, että he pitivät Jakob-herraa ylempänään. Näistä sotureista ei olisi ollut turnajaisiin juhlakaluiksi. He olivat kuin raudasta taottuja tappeluhärkiä.
Kirstuihin pakattiin tavaraa, ne nostettiin rattaille ja taas lähdettiin kirkolle odottamaan pääjoukkoa. Sieltähän Juhana-herra tuli, kymmenen ratsumiehen ja parien kuomurattaiden kanssa. Juhana näytti aivan kuninkaalta. Kaikki menivät kirkkoon, vaikka ei siellä kirkonmenoja ollut menossa. Siellä rukoiltiin ja sytyteltiin kynttilöitä. Kirkkoherra siunasi lähtijät ja Simo tervehti ohimennen minua.
Muutaman päivän kuluttua rattaat tulivat tyhjinä takaisin. Laiva oli vienyt ukot, hevoset ja tavarat mukanaan. Kartanolla kaikki sujui kuten ennenkin, nyt vain emäntäpiian komennuksessa. Arki ilman sotureita sujui hyvin, mistä huomasi, että ukoista oli suurin hyöty siellä merten takana haarniskahommissa.
❖
Kesällä pääsin Turussa käymään. Se oli ensimmäinen kerta, kun olin kotikylän ulkopuolella. Emäntäpiian tarvitsi tehdä joitain hankintoja ja samalla hän kävisi Tuomiokirkon alttareilla rukoilemassa. Hän otti minut seurakseen koska arvasi, että ilahtuisin siitä ikihyviksi.
Teimme matkaa jalan ja siihen meni koko päivä. Liikkeelle lähdettiin aikaisin ja perillä päästiin vasta myöhään illalla. En ollut tottunut sellaiseen matkantekoon ja nilkkani olivat jo aivan tulessa. Ennen kaupunkia kävelimme Kerttulin killan ohi. Se oli ainut yöpymispaikka, josta olin kuullut aiemmin, mutta Brita tunsi kaupunkia paremmin. Me yövyimme joen varrella vain naisille tarkoitetussa saunassa, koska Brita tiesi, että sieltä ei saanut syöpäläisiä. Emme me sentään saunassa nukkuneet, vaan sen yhteydessä olevassa suuressa tuvassa, jossa saimme myös syötävää. Siellä kävi vierailumme aikana monta turkulaismuijaa saunomassa. Ne olivat vähän pelottavia. Meluisia, puheliaita ja puhetavasta päätellen turhankin ylpeitä kaupunkilaisuudestaan.
Kaupunki oli suuri, siellä oli jopa kivitaloja ja ihmisiä tungokseksi asti. Sitä olin osannut odottaakin, mutta Tuomiokirkko, sen koko järkytti maalaistytön mieltä. Se kohosi talojen takana pilviin saakka. Sisällä oli kivilattia, loputtomasti pylväitä ja katto niin korkealla, etten kehdannut niin ylös edes katsoa. Jumala on suuri ja korkeuksissa, mutta minun oli parempi pitää silmäni maassa ja vain siinä, mitä minun oli käsketty tehdä. Kirkossa haisi pahalle, kuin mädäntyneelle raadolle. Se oli tuttu haju, olin kyllä nähnyt hirven jäännökset metsässä. Ihmettelin hajua ja emäntäpiika sanoi, että se on rikkaus, joka haisee. Kun en ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, hän näytti katseellaan kivilaattaa, jonka päällä seisoimme. Kauhistus, siinähän oli upouusi hautakivi kuvine teksteineen. Seisoin jonkun rikkaan ihmisen tuoreen haudan päällä!
Rukoilimme ensin Marian patsaan äärellä, sytytimme kynttilän ja panimme kolikon pieneen rasiaan. Marian oli kaunis ja hänen kasvoillaan oli lempeä ilme. Hän kuuli varmasti rukoukseni. Kävimme vielä neljän alttarin luona ja lopuksi kumartelimme koko kirkon päässä suurelle ristiinnaulitun patsaalle.
❖
Olin ollut jo yli vuoden isossa talossa piikana. Olin tehnyt kaikkea mahdollista työtä, syönyt hyvin ja noudattanut paastoja ja hartauksia. Olin kasvanut ja vahvistunut vauhdilla. Kun taas tuli syksy ja kekri, pääsin kotona käymään. Olin juuri täyttänyt kymmenen ja olin aivan eri ihminen kuin se, joka aikanaan oli lähtenyt kotoa.
Kotona oli kaikki hyvin, osin myös minun tulojeni ansiosta eikä minuun suhtauduttu enää kuin pikkulapseen. Siellä oli jälleen kolme lehmää ja äiti oli hankkinut kanoja ja isä uuden koiran. Ja mikä parasta, äiti odotti myös uutta vauvaa.
