❖
Miten terävästi näen kaiken! Erotan kirkkaasti värit, esineiden pienetkin yksityiskohdat, kankaan rakenteen ja naarmut pöydän pinnassa. Kuulen kaiken! Kuulen miten liikkeeni vaikuttaa vaatteisiini ja lattian lautoihin, miten hiillos hiipuu takassa ja syksyinen tuuli puhaltaa hiljaa seinien ulkopuolella.
Sormeni sen sijaan ovat kuin puusta. Sepalus olisi saatava kiinni, muuten en voi lähteä ovesta ulos. En, vaikka mikä olisi tilanne. Ja nyt todellakin on tilanne. Vapisen liikaa eikä housunnyörien sitomisesta tule millään. Olen hermostunut. Hyvin hermostunut. Jumalanäiti, armahda minua!
Olen Yaromir, novgorodilaisen suurkauppias Grigoriin poika. Olen vasta yhdeksäntoista ja elämäni taitaa päättyä tänään.
❖
Ujuttelen käteni paksun asetakin hihoihin. Takki on painava ja jäykkä, siinä on monta kangaskerrosta. Jo sen pitäisi pysäyttää useimmat miekaniskut. Isännän ja rengin avulla takin päälle kiinnitetään kallisarvoiset panssarit. Päähäni saan paksun pehmeän hupun, joka suojelee myös kaulaani. Kaiken kruunuksi nostetaan uusi ruotsalaismallinen kypärä. Rautahatun leveässä lierissä on molemmille silmille kapeat kurkistusaukot. Niiden kautta näkee yllättävän hyvin, ei sitä päältä päin olisi arvannutkaan. Isännälläni kauppias Peterillä olisi kyllä kokonainen haarniskakin, mutta se on tuotu Novgorodista ja se päälläni näyttäisin samalta kuin hyökkääjät.
Olen Viipurissa ja muurien ulkopuolella omat maanmieheni valmistelevat rynnäkköä. Tällä kertaa he tekevät sen Moskovan määräyksestä. Jos he vain pääsevät muurien yli, ei kaupungissa säästetä ketään, ei naisia, lapsia, ei edes novgorodilaisia kauppiaita. Ei siinä olisi mitään erikoista. He tekisivät vain saman, mitä ruotsitkin aina tekevät karjalaiskyliä polttaessaan. Siksi päätin kiivetä muurille heitä vastaan.
Saan vyölleni pitkän sotaveitsen, falcionin, ja käteeni kilven ja keihään. Kauppias Peter on ostanut kaiken, kun vain oli ensin myöntynyt vaatimuksiini saada taistella. Varusteista hän oli saanut maksaa paljon, sillä hyökkääjä seisoi jo muurien takana ja aseista ja suojuksista oli kova kilpailu.
Olen muiden mukuloiden mukana leikin vuoksi harjoitellut joskus vähän sotataitoja, mutta en tunne itseäni kovinkaan itsevarmaksi. Yksi sotia kokenut novgorodilaispajari niittäisi kaksikymmentä nostomiestä saamatta edes hikeä pintaan, saati sitten naarmua. Järjetöntähän tämä on, mutta en sen takia voi jättää edes yrittämättä.
Otan pöydältä kultaketjussa roikkuvan pienen ristin. Suutelen sitä ja rukoilen kaikki muistamani rukoukset. Ahdistuksessani luen ne vahingossa turhan nopeasti. Olisihan se sitä parempi, mitä enemmän siihen kuluisi aikaa. Kun lähden tuosta ovesta, en enää koskaan tee mitään normaaleja asioita. Mitä sitten tapahtuukin ja miten minulle käy, se ei enää kuulu minun tarinaani. Se on osa jotain muuta tarinaa. Ja se on niin pieni osa, että vaikka annan kaikkeni, ei minua siinä edes mainita. Suutelen taas ristiä ja sujautan sen kaulaan kaikkien paitojen alle, suoraan sydäntäni vasten.
❖
Synnyin maailman rikkaimmassa ja hienoimmassa valtakunnassa Novgorodissa. Suuri Novgorodinmaa oli tasavalta, jota johti pääkaupungin kansankokous yhdessä kirkkoisien kanssa. Isäni Grigorii oli menestyvä kauppamies, joka vei pääasiassa Karjalasta hankkimiaan nahkoja, kuivattua kalaa, suolaa ja muita tavaroita Konstantinopoliin, mistä tavara myytiin edelleen yhä kauemmas etelään. Kauppa käyvi hyvin ja isä rakennutti Kauppiaskadun varteen palatsin.
Kuka voittaisi Jumalan ja väkevän Novgorodin? Niin silloin vapauden päivinä sanottiin. Vain Novgorod oli saanut suuret mongoliarmeijat torjuttua. Mutta rikkausko meidät lopulta heikensi? Sotaisaksi yltynyt Moskova ajoi mongolit pois ja sai lyötyä Novgorodin, mutta sillä kertaa edes jonkinlainen itsenäisyys säilyi. Muutama vuosi siinä kitkuteltiin kuin löysässä hirressä, kauppaa käytiin, mutta valvonnan alla. Isä ja äiti menivät naimisiin ja minä synnyin, mutta kun olin kaksivuotias, Moskova hyökkäsi uudelleen ja oli tällä kertaa päättänyt panna ranttaliksi.
Kaupungin puolustuksen luhistuessa helvetti pääsi valloilleen. Sitä ei voi kuvitella eikä uskoa, mitä tapahtuu, kun kaikki maailman pahuus ja raakuus saavat hetken toteuttaa vapaasti itseään. Vanhempani eivät kertoneet siitä mitään, mutta tietenkin sain selville kaiken. Naisia silvottiin toreilla soturien ilkkuessa ja nauraessa, vauvoja poljettiin ja murskattiin vasaroilla, miehiä nyljettiin ja pisteltiin keihäillä. Vain huvin vuoksi kuolevien kärsimyksiä pitkitettiin mahdollisimman paljon.
Onneksemme isä oli rikas ja oli saanut ostettua tutulta moskovalaisruhtinaalta pakomatkan piiritysrenkaan läpi. Sinne jäivät palatsi, kaupat ja varastot. Pakenimme täyteen lastatulla veneellä ensin Pähkinälinnaan, tai oikeastaan Nevan rannalla olevaan kylään, mistä linnoitus näkyi hyvin. Siellä sain kuulla, mitä kauheuksia moskoviitit tekivät kotimaassamme. Ruhtinaita vangittiin ja munkkeja teloitettiin. Valloittaja otti haltuunsa niin maallisen kuin kirkollisenkin hallinnon ja pilasi kaiken.
Lopulta moskovalaiset tulivat Pähkinälinnaankin. Vaikka yrmeiden ruhtinaiden edessä madeltiin ja oltiin mielin kielin, pysyivät he tyytymättöminä. Kun linnoituksen pitkäaikainen päällikkö katosi ja tilalle astui valloittajapajari, muuttui linnoituksen ja koko seudun tunnelma kestämättömäksi. Ihmisiä tapettiin ilman syytä ja omaisuutta takavarikoitiin.
Kauppa kävi mahdottomaksi ja niinpä perheemme muutti yhä kauemmas. Taas tavaramme pakattiin suureen veneeseen ja purjehdimme Laatokan rantoja pohjoiseen, kunnes saavuimme Korelaan.
